Paljaat varpaat

Päivän kivuus: paljain varpain hyppely jumpassa. Ikävä mustaamiestä ja polttopalloa, jolloin aina oltiin avojaloin (ja housuihin paloi polveen reikä innokkuuden takia).

Viikkokuulumiset

Olen taas normaalin blogiongelman edessä, olisi vaikka hurjasti ei niin kiinnostavaa kirjoitettavaa mutta ei ollenkaan tosi kiinnostavaa kirjoitettavaa. Joten en millään meinannut osata päättää kirjoittaako vaiko eikö. Päädyin ekaan.
Mennyttä viikkoa voi kuvata hyvin tapahtumarikkaaksi (ärsyttävä sana) ja flunssaiseksi. Viikko huipentui Jämeränjälkeen, jossa suunnistettiin, saunottiin ja sitsattiin. Kerrankin sitsien teema oli helppo toteuttaa. Olin vasaraa käyttävä [...]

Into palasi

Jeah, sain takapuoleni penkistä ylös ja pääsin taas liikkumaan. Eilisen urheilun jälkeen jalat ovat niin jumissa, että sängystä ylös nouseminen oli jopa hieman hankalaa. Onpa se ainakin merkki siitä, että jotain on tehnyt, mutta myös siitä, että kunto oli romahtunut ihmeellisen alas. Nyt suunta on vain ylöspäin. Marathonharjoittelukin on siis alkanut huonosti. Olen vuoden alun [...]

Laiskuuden kierre

Minun on aina ollut helppoa jumittua johonkin, päättää, että vasta viikon tai kuukauden päästä ryhdistyn ja rupean ahkerammaksi. Taas kävi niin. Toissa viikkoiset päätökset löytää aikaa liikunnalle ovat täysin unohtuneet, tai no olen tarkoituksella hylännyt ne. Harmittaa kovasti. Lenkille lähtemisestä on tullut jo liian vaikeaa, saati pumppiin menemisestä. Pelkään, että minustakin tulee pikkuhiljaa sohvaperuna :(
Onneksi [...]

The Ark taas Suomeen

Jeah! The Ark tulee taas Suomeen huhtikuussa. Sain lipun keikalle parin yllättävän käänteen jälkeen. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan ja mukaan toivon mukaan mahtavaan keikkatunnelmaan ruotsalaisen homopoppariryhmän saapuessa Tavastialle.