Kirjoitettu joulukuu 31, 2006 Heini
Jälleen kerran saa todeta vuoden menneen, hurahtaneen todella nopeasti, aivan kuin olisi vain hetki siitä, kun viimeksi vuosilukuun lisättiin yksi ykkönen. Kun kulunutta vuotta kuitenkin ajattelee tarkemmin, mieleeni tulee hurjan paljon asioita, joita tein, jotka hymyilyttävät, eivät hymyilytä tai vaan muuten ovat mielessä. Tämä vuosi oli edeltäjäänsä mukavampi mutta myös kaikin puolin rankempi.
Urheilullisesti minulla oli [...]
Filed under: muistelua | Ei kommentteja »
Kirjoitettu elokuu 12, 2006 Heini
Kesä on nyt ohi, ainakin kohdallani. Enää ei voi uida, aurinkoa ei tee mieli ottaa, illat alkavat olla pimeitä ja puiden lehdet näyttävät kellastuneilta, mikä taitaa kylläkin johtua kuivuudesta. Kesän loppuminen ei kuitenkaan harmita. Tuntuu siltä, että ihan kuin olisin odottanutkin jotain uutta tapahtuvan.
Viime kesäni ei ollut elämäni parhain, mutta kuitenkin tavallaan hyvin omalaatuinen. Hieman [...]
Filed under: muistelua, uutta | 3 Kommenttia »