Pettymysten maratonyritys

Lauantainen maraton päättyi tuskan ja pettymyksen kyyneliin. En päässyt maaliin asti. Maha petti taas kerran. Tällä kertaa viime vuottakin kovemmin. Mahakipu alkoi jo hieman ennen 5 km:ä ja jatkui taukoamatta koko matkan ajan. Olin alkumatkasta kuitenkin saanut itseni hyvään vauhtiin enkä osannut hellittää ja juoksin 22 km:iin asti 3:40:n loppuvauhdilla. Juokseminen ei ollut ollenkaan kivaa, [...]

Nyt se alkoi

… jännitys nimittäin. Marathoniin on alle kaksi päivää. Mahan pistää, on levoton olo, hirmu nälkä, kuuma. Avaimetkaan eivät pysy kädessä. ÄÄÄ! Saa nähdä, mitä seuraavasta puolesta toista päivästä tulee.
Toinen pohje on vähän jumissa. Toivottavasti tämän iltainen verryttely oikaiseen sen.

Kesäkuulumiset + maraton ihan kohta

Kesä on mennyt nopeasti. Onneksi ei kuitenkaan ohi, mutta liian nopeasti. Kesän parhaimpia hetkiä ovat olleet juhannus Kerimäellä hienossa mökissä (joka kuitenkin paloi paljon myöhemmin) oleillen, grillaillen ja soudellen, Ilosaari ja vapaa-aika iltaisin. Tammela on myös tullut tutuksi. Kivaa oli polskia järvessä ja hulinoida taas siellä. Viime viikonloppuna ehdin myös viimein käymään Iisalmessa. Reissu [...]

Juoksukuulumisia

Viikon 24 ohjelma:

ma 11.6. noin 1 h 10 min, ensimmäiset 30 min hieman kovempaa, muuten tavallista tasavauhtia
ti 12.6. 1 h 14 min tasavauhtia
ke 13.6. lepo
to 14.6. 55 min, hieman tavallista nopeampaa, tasavauhtia
pe 15.6. lepo
la 16.6. 45 min tasavauhtia
su 17.6. lepo

Viikko oli siis aika löhöilyä. Sunnuntaina oli tarkoitus mennä kahden tunnin lenkille, mutta muut asiat ja [...]

Viikonloppu landella

Tulin pidennetyksi viikonlopuksi Iisalmeen. Pari päivää täällä ovat olleet hätkähdyttäviä. Syyt tähän ovat melko outoja. Menomatkalla häkellyksen tunteen ja silmien pyöristymisen aihetti kaksi perhettä. Kummassakin matkustavassa perheessä oli pari alle kouluikäistä, touhukasta lasta ja hirvittävät vanhemmat, varsinkin äidit. Minua rupesi suunnattomasti ärsyttämään, kuinka äidit tiuskivat lapsilleen koko matkan, vaikka lapset käyttäytyivät mielestäni nätisti ja kysyivät [...]

Futiksen talvikausi loppui

Jokaviikkoinen futiksen pelaussessio kiltakavereiden kanssa palasi eilen talvitauolta. En ollut tajunnut odottaa jalkapalloa ja viheriöillä kirmaamista melko kiireisen ja yllättävän nopeasti tulleen kevään takia. Oli kuitenkin erittäin mukava taas päästä pelaamaan ja nauttimaan ulkoilmasta muuten kuin vaan lenkkeillen tai Alvarilla löhöillen. Harmillista oli se, että myöhästyin aloituksesta paljon. Kivointa oli se, että uudet nappikset eivät [...]

Huolimaton suhari

Haaveeni ja suunnitelmani juosta Stockholm Marathon ‘07 kuolivat täysin. Melkoinen yllätys. En tiedä, pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Olin jo viime vuoden puolella ollut mukana varaamassa paikkoja kesäkuiselle marathonmatkalle Tukholmaan. Olin luvannut matkaseuralle ja itselleni, että lähden mukaan ja juoksen. En kuitenkaan muistanut varata itse juoksua :( Oikeastaan tiesin, että juoksu on varaamatta, mutta en muistanut asiaa [...]

Myöhästyin

Voeh, näinpä tässä sitten kävi. Kai se on mentävä taas Helsinkiin.

Kolmen kuukauden kiri

Jännää, miten tämän vuoden alku alkoi muistuttaa viime vuotta noin kuukausi sitten… ja erityisesti viime viikkoina.
Pari viikkoa sitten meinasin luovuttaa, meinasin hylätä tämän keväisen marathonprojektini, vaikka kuinka vuoden alussa olin suunnitellut muuta. Tuntui siltä, että viikkoja kestävä pieni sairastelu ja flunssa saavat minusta yliotteen, ja joudun taas vaihtamaan Tukholman kilpailun ja Helsingin tuttuun tapahtumaan. Onneksi [...]

Into palasi

Jeah, sain takapuoleni penkistä ylös ja pääsin taas liikkumaan. Eilisen urheilun jälkeen jalat ovat niin jumissa, että sängystä ylös nouseminen oli jopa hieman hankalaa. Onpa se ainakin merkki siitä, että jotain on tehnyt, mutta myös siitä, että kunto oli romahtunut ihmeellisen alas. Nyt suunta on vain ylöspäin. Marathonharjoittelukin on siis alkanut huonosti. Olen vuoden alun [...]